Ruotsin herttua Juhana perusti Porin Pohjanlahden rannalle, Kokemäenjoen suulle vuonna 1558. Kaupunkioikeutensa Pori sai maankohoamisen myötä sisämaan kaupungiksi jääneeltä, keskiaikaiselta Ulvilalta.
Porin kohtaloksi on koitunut monien muiden puukaupunkien tavoin kaupunkipalot, joita Porissa on ollut peräti yhdeksän. Vuosien 1801 ja viimeisen, vuonna 1852 kaupungin yhdeksännen kerran tuhonneen suurpalon seurauksena se on leimallisesti 1800-luvun ruutukaavakaupunki.
Vuoden 1852 palon jälkeen tehty asemakaava laajensi kaupunkialueen kaksi kertaa aikaisempaa suuremmaksi. Vanhaan keskustaan, palolta säilyneen raatihuoneen ympärille rakennettiin Suomessa harvinainen kivinen monumentaalikeskusta, joka suojeltiin asemakaavalla jo 1970-luvun alussa. Muu osa kaupungista rakennettiin puusta. Vanha kauppatori raatihuoneen edustalla istutettiin puistoksi 1870-luvulla ja kauppatorin toiminta siirtyi uudelle paikalle puukortteleihin.
Suomen muiden keskisuurten kaupunkien tavoin Porin ydinkeskusta on uusiutunut lähes täysin II maailmansodan jälkeen, mutta keskustaa reunustavat edelleen laajat, yhtenäiset ruutukaavaan rakentuneet 1800-luvun puukaupunkialueet umpikorttelineen. Monia vuosikymmeniä kestäneen epätietoisuuden ja suojelukiistojen jälkeen keskustaan liittyvät V, VI ja VIII kaupunginosa on suojeltu kattavasti asemakaavoilla. VI ja VI kaupunginosat on myös luokiteltu valtakunnallisesti merkittäviksi ja V kaupunginosan säilynyt eteläosa maakunnallisesti merkittäväksi.
