Pohjoismainen puukaupunki – Den nordiska trästaden

Pohjoismainen puukaupunki – Den nordiska trästaden viittaa pohjoismaiseen projektiin, joka 1970-luvun alussa nosti esiin puukaupungin arvot ja mahdollisuudet ja vaikutti suuresti siihen, että puukaupunkien purkuinto laantui. Nykyään sekä pienet puukaupungit (esim. Rauma, Porvoo, Kokkola tai Loviisa) että isompien kaupunkien puukaupunginosat (esim.  Turun Port Arthur) ovat haluttuja asuinpaikkoja, suosittuja matkailukohteita ja ainutlaatuista kulttuurihistoriaa.  Vaikka puukaupunkien purkaminen alkoi 1970-luvun vaihteen projektin seurauksena vähentyä, uhkaavat niitä nykyään purkamisen lisäksi monet uudet haasteet.

Puukaupunkien suojelu, käyttö ja kehittäminen edellyttävät erityistä osaamista ja sektorien rajat ylittävää yhteistyötä. Vuonna 2014 pohjoismaiset rakennussuojeluyhdistykset päättivät lähteä kehittämään pohjoismaista yhteistyötä. Norjan Trondheimissa järjestettiin syyskuussa 2016 puukaupunkikonferenssi, johon osallistui yli 220 ihmistä 39 kaupungista ympäri Pohjoismaita. Konferenssin päätteeksi osallistujat päättivät perustaa Puukaupunkiverkoston, josta on tavoitteena muodostua ennen kaikkea pohjoismaisten puukaupunkien yhteistyökanava, väline, jonka kautta puukaupunkien edustajat välittävät toisilleen kokemuksia ja tietoa niin rakennusten suojelusta, kaavoituksesta, täydennysrakentamisesta, turismista, energiatehokkuusvaatimuksista, korjaustavoista jne. Verkostossa Suomen kaupunkeja edustaa Suomen historiallisten kaupunkien yhdistys.

Puukaupunkiverkosto on toistaiseksi keskittynyt konferenssien ja seminaarien järjestämiseen ja verkoston muu toiminta on vielä kehitteillä. Toinen puukaupunkikonferenssi järjestettiin keväällä 2018 Ruotsin Alingsåsissa. Sen lisäksi verkosto on järjestänyt kolme pienempää asiantuntijaseminaaria: esiseminaari Tukholmassa keväällä 2015, puukaupunkien uhkiin (mm. tulipalot) keskittynyt seminaari Ruotsin Eksjössä syksyllä 2017 ja keväällä 2019 seminaari Norjan Risørissä teemalla Elinkeinot ja kaupunkehitys suojellussa puukaupungissa. Seuraava suuri konferenssi järjestään Tanskan Helsingørissä huhtikuun alussa 2020. Ilmoittautuminen konferenssiin tapahtuu verkoston nettisivujen www.nordisktreby.org  kautta. Nettisivuilta löytyy myös tietoa aikaisemmista tapahtumista.

Verkosto on myös aloittanut yhteistyöprojektin luoteisen Venäjän (lähinnä Karjala) kanssa Pohjoismaisen Ministerineuvoston kaksivuotisella hankerahoituksella. Projektin jatkorahoituspäätös ei vielä ole tullut, mutta tavoitteena on projektin osarahoituksella järjestää seminaareja sekä Pohjoismaissa (mm. mahdollisesti Porvoossa syksyllä 2021) että Sortavalassa ja Petroskoissa.   

Suomen historiallisten kaupunkien yhdistyksen jäsenkaupungit kuuluvat samalla Pohjoismaiseen puukaupunkiverkostoon ja pääsevät siten halutessaan vaikuttamaan verkoston toimintaan.